Mandaloita ja etäolutta; open perjantai



Perjantai. Ensimmäisen täyden etäopetusviikon viimenen päivä. Etäyhteydet teineihin sulkeutuivat hetki sitten, mutta vielä kerran aion palata opehuoneen meettiin. Siellä moni meistä nauttii yhdessä iltaoluen omalla kotisohvallaan.

Tällä viikolla olen nähnyt todella monta lemmikkieläintä, nuorten huoneita ja koteja, joitakin vanhempia ja pikkusisaruksia, pari mopoa sekä hirveän määrän peilailuilmeitä. Enpä tullut tuotakaan ajatelleeksi, mutta tottakai teini-iän itsetietoisuus ja -kriittisyys heijastuu myös tähän. Moni tarkkailee itseään omalta näytöltään etäyhteyden aikana. Osa ei halua näyttäytyä ollenkaan- täytyy miettiä miten siihen pitäisi suhtautua. Onko oikein pyytää nuorta avaamaan näkymä omaan kotiinsa?
Myös kuulohavaintoja on ollut monenlaisia. On ollut maiskutusta, hampaidenpesua, trampoliinin nitinää ja vanhemman ruokatoive- huuteluita.
Tähän liittyen vinkki; me emme saa ainakaan Google Meetissä hiljennettyä oppilaiden mikrofoneja tai suljettua kameroita. Jos siis iskä pöllähtää nuoren selän taakse kalsarisilteen tai äiskä ripittää omaansa jostain asiasta tunnin aikana on aivan mahdollista, että me kaikki näemme ja kuulemme koko tapahtuman. Muistatko miten paljon omat vanhemmat hävetti, kun olit noin kasiluokkalainen? No, ymmärrät kyllä... 
Olen myös saanut tämän blogin ensimmäisen kommentin! Hurraa! Siinä ehdotettiin aiheeksi "MItä jos teini ei suostu heräämään aamulla". Ikuisuuskysymysten äärellä siis samantien. Jos sinulla on loistavia vinkkejä, käy ihmeessä kommentoimassa tuolla ensimmäisessä postauksessa. Minäkin mietin ja palaan asiaan.

Etästressinpoistoa viikon lopuksi

Perjantain kunniaksi jaan tähän tehtävän, jonka teetin kasin ja ysin taiteilijoilla. Palaute oli monenkirjavaa. Suurin osa oli päässyt rauhalliseen tilaan, mutta monen stressi ei ollut ainakaan yhdellä kerralla vielä poistunut. Yhdellä se oli vain lisääntynyt ja päässä oli alkanut humista ja hartioita painaa, kun sokerikiteet eivät totelleet. Moni oli analysoinut itseään tehtävän avulla; "tää oli mulle tosi vaikea kun oon tämmönen sählä enkä jaksa keskittyy". "Muhun vaikuttaa äänet tosi paljon enkä löytänyt mitään hyvää musiikkia". Tuli myös useampi "tylsää" "liian outoo" "emt" vastausta varsinkin sellaisilta, jotka olivat palauttaneet puolen tunnin tehtävän noin 12 minuuttia sen alkamisen jälkeen.

Näistäkin palautteista huolimatta kehotan myös aikuisia kokeilemaan. Kannattanee vähän vinkata perheenjäsenille mitä tekee ettei käy kuten kollegan oppilaalle kuulemma kävi. Äiti oli nuoren tekemistä hetken seurattuaan epäillyt, että nyt täällä kutsutaan jo demoneita etäkoulun ongelmia ratkomaan.
Tehtävä kuvien alla. Olisi varsin mukava kuulla miten aikuis-stressille kävi, jos kokeilet.

 SOKERIMANDALA

Etätehtävä, johon voi palata uudestaan ja uudestaan, aina kun siltä tuntuu.

1) Lue ensin "Mandaloiden viisi hyötyä" linkeistä. 

2) Tee puolen tunnin harjoitus. Älä luovuta heti, voi tuntua todella oudolta aluksi. Tee silti, päätä vasta lopuksi kannattiko vai ei. Lue ensin ohjeet huolella kokonaan.

Näin se menee:
- katso kuvia, saat vähän kiinni ideasta

- etsi rauhoittavaa musiikkia hakemalla esimerkiksi spotifysta meditation- hakusanalla. Voit myös olla hiljaisuudessa tai ottaa taustalle vaikka luonnon ääniä.

- hae keittiöstä uunipelti tai joku muu suuri ja laakea astia. Mitä tummempi pohja sen parempi, mutta onnistuu myös valkoiselle.

- kaada astiaan sokeria (tai riisiä, jauhoja tai jotain muuta sopivaa ainetta) sopiva keko. Yllättävän vähän on paljon... muutama lusikallinen tai korkeintaan 1 dl jauhoa riittää varmasti. Ota myös haarukka, kynä tai joku muu tikku. Lusikka sopii hyvin jauhoille.

- mene rauhalliseen paikkaan ja laita ajastimeen (puhelin tai joku muu) 30 min aikaa. Laita puhelin äänettömälle ja kauas itsestäsi, sulje myös läppäriltä muut yhteydet maailmaan. Jopa perheenjäsenet saa sulkea nyt ulkopuolelle.

- istu alas ja ala siirtelemään sokeria edes ja takaisin erilaisiin muotoihin. Mandalat ovat yleensä pyöreitä, mutta voit tehdä ihan minkälaista muotoa tai kuviota haluat.

- tee kuviota uudestaan ja uudestaan. Yritä päästä irti suorittamisesta, stressistä, tavoitteista ja paineista. Istu vaan ja tee, ei ole mitään merkitystä tuleeko niistä hienoja vai huonoja.

- kun ajastin ilmoittaa puolen tunnin kuluneen tee vielä hetki tai lopeta samantien.

- hengitä hetki ja ota sitten kuva mandalastasi suoraan ylhäältäpäin kuvattuna ja palauta tänne. Muista; ei ole MITÄÄN VÄLIÄ minkälainen siitä tuli tai oliko se jossain vaiheessa parempi. Mandalan on tarkoituskin olla hetkellinen.

- kirjoita vielä lyhyt teksti (ainakin kolme lausetta), jossa kerrot mitä mieltä olit tehtävästä- miltää tuntui tehdä mandalaa, saitko mielen tyhjenemään turhasta stressistä, virkistyitkö tai rauhoituitko? Tekikö mieli vilkuilla puhelinta tai tuliko häiriötekijöitä?

Muista siivota jäljet :)

Ja viikonlopuksi wilma kiinni ja lepäämään!


Terveisin
Ope


Kommentit

  1. Oli ihan kiva ja rauhoittava kun kuunteli rauhallista musiikkia. Yhden kerran jouduin sanomaan 10v lapsella "shh". Puhelin oli lentokonetilassa eikä pahemmin tehnyt muutenkaan vilkuilla sitä. Rauhotuin ainakin ja ei taida turhaa stressiäkään olla. En virkistynyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun kokeilit! Itse en olisi alussa jaksanut keksittyä ollenkaan ja aika mateli. Sitten yhtäkkiä olikin puoli tuntia kulunut, eli kai siitä jotain hyötyä oli. Aika vähän on tässä ehtinyt pysähtelemään. Tekikö 10v myös?

      Poista
    2. Ei tehnyt 10v. Hän katseli tvtä. Ei pystyisi 10v keskittymään tuollaiseen kun hänellä on keskittymisvaikeuksia.

      Poista
  2. En osannut kuvaa tähän laittaa kännykällä niin sen pääsee näkemään instassa: bujobyrose nimellä.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti