Ratsuväki liikkeelle ja muutakin kuin joko-tai

Kuvassa pallo...
Koronakriisin alussa OPSin tiedolliset sisällöt näyttivät olevan kaikki kaikessa ja ihmisiä huolestutti, että nythän oppilaat eivät opi tarpeeksi. Tässä hetkessä koulun sos/ter rooli näyttääkin olevan kaikki kaikessa ja koko maa on hyvin huolissaan niistä, joilla on kotona rankkaa. Lääkärit, julkkikset ja poliitikot vetoavat koulujen avaamisen puolesta. 
Hyvä uutinen on se, että ainakin meidän koulussa on saatu ihan joka jeppe kiinni ja keskusteluetäisyydelle. Osa jopa paremmin kuin normiaikoina. Silti kulissien takana saattaa tapahtua kauheita enkä sitä halua kieltää hetkeäkään.
Maailma tuntuu odottavan, että opemeikämandoliinit mittailee fiilikset ja pelastaa la(p)sukaiset siinä samalla, kun kaikilla on jo toinen jalka kesälomalla, luokat on siivoamatta, kamat levällään, arvioinnit kesken ja.... kaikki muu ihan tavallinen kevätkiire kaiken koronatunteilun LISÄKSI. 
Hiukan hirvittää.
Vaikka opettajan tehtäviin ja ammattitaitoon liittyykin oleellisesti myös tunnetaidot, turvallisena aikuisena toimiminen ja monenlainen herkkyys oppilaiden mielenliikkeitä kohtaan, harvempi meistä pystyy ihan samantien ryhtymään kriisityöläiseksi. Eikä se ole tarkoituskaan. Ammattiatomme ydin on vähän muualla. Olemme tässä kevään aikana venyttäneet osaamistamme jo kertaalleen aika reippaasti sitäpaitsi.
Väsyttää ja epäilyttää oma osaaminen.
On ihan turha kuvitella, että pelkästään avaamalla ulko-ovet homma on hoidossa. 

Mikä avuksi? Kaksi ehdotusta: 


1) Ratsuväki liikkeelle!


Sen sijaan, että luotetaan opettajan ja koulun muun henkilökunnan supervoimiin (niitä ei ole) pyydetäänkin reippaasti apua. Panostetaan koko valtion tasolla kaikki mahdollinen osaaminen nimenomaan kouluun. Apujoukot liikkeelle! AIkuiset pärjätköön hetken omillaan, nuoret ja lapset ensin! 
Suomesta löytyy kyllä kriisi- ja nuorisotyön ammattilaisia, jotka voisivat lähteä apuun kouluihin kahdeksi viikoksi. Kahden koulun yhteinen oma kuraattori tai psykologi, jolla on reippaasti yli 1000 oppilasta vastuullaan, ei millään kerkeä keskustelemaan ja ottamaan henk koht kontaktia koko poppooseen. Varsinkaan niihin, jotka eivät ole tosiaankaan tulossa enää kouluun. Tarvitaan väkeä, yhetistyötä ja yhteistä jättiläisponnistusta.

2) Paikallisesti sopien, arjen järkeä käyttäen

Luultavasti lakien ja säädösten ja ties minkä vuoksi on mahdollisia vaihtoehtoja koulutuksen järjestämiselle vain kaksi; joko-tai. Ei paikallista päättämistä, ei koulun omaa järkeilyä, ei vaihtoehtoisia toimintamalleja. Siihen lienee syynsä.

Ehdotan, että näin poikkeustapauksessa yksittäisille kouluille ja kunnille annetaan enemmän valtuuksia. Voisi syntyä ratkaisu, jossa arkipäivä ja koulun oma toimintakulttuuri, oppilaiden hyvinvointi, opettajien ja muun henkilökunnan jaksaminen ja koronan vaatimukset kohtaavat mahdollisimman hyvin. Meillä on tietoa ja taitoa, jota oman koulun ulkopuolella ei ole. Emme ole valitsemassa helpointa tietä tai ryhtymässä lomalle. Olemme edelleen ja jälleen etsimässä parasta mahdollista rataksiua oman ammattitaitomme ytimessä.
Meidän koulussa (6-9lk) esimerkiksi ratkaisu voisi olla sellainen, että lähiopetusta olisi vuoroissa.  Ma, ke ja pe lähikoulua olisi aamupäivä kuutosilla ja iltapäivä seiskoilla ja vastaavasti ti ja to aamupäivä kaseilla ja iltapäivä yseillä. Yksilötasolla voisimme tukea joitakin enemmän kuin toisia ja toisaalta varmistaa, että jokainen oppilas tulee kohdatuksi. 
Ehtisimme nähdä kaikki oppilaat monta kertaa, keskustella koulun aikuisten (myös ratsuväen), kotien ja nuorten kanssa useilla tasoilla ja llisäksi kaikki saisivat ruokaa ja pääsisivät väljemmissä vesissä näkemään aikuisia ja toisiaan.

Siinä olisi huomattavan paljoninhimillisyyttä ja järkeä. 

... ja sen asukkaita

Kommentit