Etäope täällä moi!

Niin saapui Suomeen korona ja huomasin olevani etäopettaja. Noin kahdessa vuorokaudessa meidänkin koulussa väännettiin ja käännettin koko totuttu opettamisen paletti uusiksi. Otimme etäopetukseen mukaan oman koulumme arvot; yhteisöllisyyden, empatian, armollisuuden ja kaikkien, myös aikuisten hyvinvoinnin. Loimme mahdollisimman yksinkertaisen systeemin ja päätimme luottaa toisiimme ja oppilaisiin. Näyttää siltä, että onnistuimme hyvin.

Laitoin työrupeaman alussa facebookiin päivityksen, jossa arvelin tekeväni noin tuplapitkää päivää normaalin verrattuna. Huutelin kavereille, että täällä ollaan ja palataan asioihin jahka keretään, etäopetuksen suunnitteleminen vaatisi nyt aikaa ja energiaa.

Parin päivän kuluttua vanha ystävä antoi tulla täyslaidallisen kommenteihin suoraan teinin äidin sydämestä. Hän oli taistellut jo muutaman päivän lapsensa kanssa yrittäen saada nihkeän seiskaluokkalaisen tekemään edes joitakin tehtäviä opettajien aivan mahdottomia ponnisteluita vaativista tehtäväpatteristoista. Äiti oli jo aivan kypsä, kyllästynyt ja uupunut wilmaviesteihin, linkkeihin, erilaisiin nettialustoihin, vaatimuksiin, ohjeisiin ja varsinkin kädenvääntöön oman lapsensa kanssa. Edessä olisi vielä monta viikkoa samaa taistelua ja omatkin työt pitäisi kotona ehtiä tekemään. Kirosanoilta ei säästytty. Toiveena oli, että jos vaikka opettajat panostaisivat vähän VÄHEMMÄN tehtäviin ja vaatimuksiin, eihän tästä kukaan selviä hengissä. 
Samansuuntaisia viestejä putkahteli monesta suunnasta. Alkoi tuntua siltä, että joku aivan ydinasia on ymmärretty väärin. Päätin kirjoittaa yläkoululaisten vanhemmille kirjeen omalle seinälleni. Tahdoin vastata vanhalle ystävälle ja samalla kaikille muillekin. Vuorokaudessa tekstiä kommentoitiin ja jaettiin kolmetuhatta kertaa. Ilmiselvästi suorasanainen ystäväni ei ollut tunteidensa kanssa yksin. 

Tässä viestini: 

Hoi sinä yläkoulua käyvän teinin vanhempi, joka hätää kärsit!


Ope täällä moi, pari vinkkiä ja pyyntö:

1) Etäkoulu on eri asia kuin kotikoulu. Jos olisit ottanut lapsesi pois koulusta vaikka lomamatkan takia, olisit vastuussa hänen opintojensa etenemisestä. Nyt on eri tilanne. Opettaja ja koulu on vastuussa OPSin toteutumisesta, tehtävien selittämisestä, sisältöjen yksinkertaistamisesta, tukiopetuksesta ja kaikesta OPETTAMISESTA ihan niinkuin aina. Sinun ei tarvitse osata yhtään sen enempää espanjaa, fysiikkaa tai käsitöitä kuin yleensäkään.

2) Meet, classroom, prezi, padlet, canva, sites ja moni muu hirveän hankalalta kuulostava tekninen ratkaisu ovat tuttuja juttuja oppilaille jo entuudestaan. Jos eivät ole, ope auttaa. Ei tarvitse ymmärtää mitä missä miten milloin, ope selventää. Koululle voi myös laittaa rauhallista palautetta, jos joku tekninen (tai muu) asia kuormittaa jatkuvasti. Olemme uudessa tilanteessa koko porukka emmekä näe tilannetta kodeissa. Koko maan koulut miettivät nyt toimivia käytänteitä, kotien näkökulma on tärkeä.

3) Tehtävät voivat aikuisen silmään näyttää vaikeilta. Lähdekritiikki, vertaisarviointi. pohtiminen, erilaisten tietojen etsiminen ja yhdisteleminen, omien prosessien sanoittaminen, aikatauluttaminen ja itsearviointi ovat peruskoulun arkipäivää nekin. Ope auttaa, jos on hankalaa. Sellaista se peruskoulu nykyään on. Täytyy opetella opettelemaan vähintään yhtä paljon kuin oppia faktoja.

En ole tippaakaan huolissani OPSin toteutumisesta tai aukoista yleissivistyksessä- näistä selvitään kyllä. Älä siis sinäkään ole. Maailma ei kaadu, vaikka eräänä keväänä vuonna 2020 kaikki Suomen lapset oppivat vähän vähemmän hissaa tai fyssaa kuin muina vuosina.
Toiveeni on, että teet nyt sitä, mikä on kaikkein tärkeintä ja opettajalle tässä tilanteessa hyvin vaikeaa; ole läsnä. Kysy mitä kuuluu. Tuo turvallisuudentunnetta, kannusta, elä mukana. Keskity katsomaan kokonaisuutta oppisisältöjen ohi.

Jos moti on nolla, mitä tehdään? Jätetäänkö tekemättä vai tehdään silti, koska elämä on?
Jos nuorella on taipumus tehdä liikaa ja uupua; miten voimme rajoittaa, mikä on elämässä tärkeää?
Jos ei keksi mitään? MIten ideanpäästä saa kiinni, miten uskoa omaan osaamiseen, mielikuvitukseen, ajatuksenlentoon?



Ja kun hormonimyrsky ottaa vallan ja otsalohkossa sinkoilee ja kaikki on ihan väärin, koska ulos ei pääse ja on raivostuttavaa ja epäreilua ja maailma pilalla- se ei ole sinun syysi. Teinin tärkein tehtävä on selvitä teini-iästä, myös koronan keskellä.
Kuva: Saara Lintunen 
Unohda oppisisällöt ja tehtävät ja patistelu ja suorittaminen. Anna nuoren ja koulun kantaa oma vastuunsa.

Ottaisitko sen sijaan tavoitteeksi vaikka sen, että annat nuorelle jakamattoman huomiosi juuri teille sopivalla tavalla vaikka puoli tuntia päivässä enemmän kuin normaalisti? Juttelisitte koulunkäynnistä ja elämästä noin yleensä? Jos tuntuu mahdotomalta samantien syöksyä koronan aiheuttamiin tunnetiloihin tai koulumotivaation juurisyihin, kysy vaikka jotain peleistä tai muista asioista, jotka omaa nuortasi kiinnostaa.
Tekisit suuren palveluksen niin omalle nuorellesi kuin meille opettajille.
On hirveän kuormittavaa opettaa kaukaa, kun on tottunut olemaan samassa tilassa oppilaiden kanssa. Joku hyvin olennainen inhimillinen kohtaaminen jää väkisin pois. Tahdon uskoa, että jokaisen kotoa löytyy aikuinen, joka ymmärtää.

Kaikki järjestyy.

-----------------
Tässä vielä linkki maanmainiolle Toivoa ja toimintaa- sivulle. Sieltä apua tunnehommiin. 

___________
PS: seuraavien blogitekstien aiheet lähtivät jo muotoutumaan niistä sadoista kommenteista, joita kirjoitus keräsi. Ainakin lienee aiheellista pysähtyä miettimään miten voisi  tukea niitä tuhansia vanhempia ja huoltajia, joiden lapsilla "moti" on vähintäänkin kadoksissa. Tässä työssä on oppinut yhtä ja toista siitä asiasta. Toinen aihe onkin aivan uusi ja hämmentävä; MIstä apua, jos tuntuu siltä, että koulu ei kanna vastuutaan. Jään näitä pohtimaan ja palaan asiaan, jahka saan oman opetuksen rullaamaan taas. 
Lisääkin aiheita saa ehdottaa! 



Kommentit

  1. Moi, ehdotuksia tai vinkkejä jos Teini ei jaksa nousta sängystä etätunnille aamulla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi! Ensinnäkin suurkiitos blogin ensimmäisestä kommentista! Onkin aika kiperä kysymys heti alkajaisiksi. On nimittäin niin, että jopa tiede puhuu sen puolesta, että murrosikäisten aamut ovat ihan OIKEASTI hankalampia kuin meidän muiden. Mutta silti olisi herättävä. Palaan tähän asiaan! Täytyy pohtia. Ja nukkua.
      - sanni

      Poista
    2. Kiitos vastauksesta. Odottelen.. :)

      Poista
  2. Mää moikkaan näin alkuun :) löysin sun Blogin vasta tänään ja laitoin jo faceenkin linkin luettavaksi <3 Kiitos, huipputekstiä <3

    VastaaPoista

Lähetä kommentti